Ajatuksia vastuullisesta matkailusta ja #ReilutBlogit-kampanjasta

Voi kuinka olenkaan odottanut, että ennättäisin istahtamaan koneen äärelle ja kirjoittelemaan julki näitä sekalaisia ajatuksia, joita mielessä on viime viikkoina pyörinyt. Olen lueskellut muutamia matkablogeja, joissa on lähdetty mukaan #ReilutBlogit - kampanjaan, jonka tarkoituksena on kannustaa vastuulliseen matkailuun positiivisin esimerkein. Hyviä kirjoituksia aiheesta on kirjoittanut muun muassa Laura ja Rimma. Kampanja sai alkunsa "puhurista", joka syntyi erään matkanjärjestäjän kuvasta, jossa opas makoili tiikerin vieressä. Vaikka kuinka ihanan suloiselta ajatukselta tiikerin halittelu tuntuisikaan, tulee kuitenkin pitää mielessä realiteetit ja se, ettei villieläin kesyynny noin vain. Lajeilla on ominaisuutensa!! Kuva sai aikaan aikamoisen myllytyksen somessa, ja hyvä niin. On hyvä herätellä ihmisiä miettimään, mikä on vastuullista toimintaa. Kyseinen kampanja antaa positiivisia esimerkkejä siitä, kuinka voimme matkailla vastuullisesti. Esimerkiksi eläimiä voi bongailla aidossa ympäristöissä. Voin itse myöntää, etten ole mikään asiantuntija tällä saralla. Vasta viime aikoina olen alkanut miettimään vastuullista matkailua, tai kestävää kulutusta ylipäätään. Siitä saa antaa kiitoksen muun muassa sosiaalisen median voimalle, jonka kautta olen lueskellut tekstejä ja kommentteja mm. eläinten oikeuksista, joka on saanut minuakin miettimään omaa kantaani.

Haluan pienillä asioilla olla vaikuttamassa ja oppia elämään siten, että olen reilu ja vastuullinen matkailija niin suomessa kuin maailmallakin.  Reilun matkailun yhdistys nettisivuillaan kirjoittaa kattavasti siitä, mitä on vastuullinen matkailu ja millä keinoin voi itse toimia suojellakseen ihmisiä, eläimiä ja luontoa.

Minun keinoni toimia vastuullisena ja reiluna matkailijana on muun muassa nauttia luonnosta patikoiden tai pyöräillen. On tärkeää muistaa kuljettaa kaikki tavarat ja roskat mukanansa takaisin, eikä jättää roskia luontoon.



Kunnioitan paikallisia asukkaita. En ole kaikkitietävä-turisti, vaan toimin maassa maan tavalla.. ja huomioin maan kulttuurin erityispiirteet.


Suosin paikallisia tuotteita ja nautin satokauden hedelmistä ja kasviksista. :)


On tärkeää ottaa etukäteen selvää, millaiseen kohteeseen onkaan menossa ja minkälaisia haasteita voi matkatessa tulla. On tärkeää, että riisumme sinisilmäiset turistilasit päästä ja matkustaessakin toimimme vastuullisesti.

Parastahan tässä on, että pienillä asioilla meistä jokainen voi vaikuttaa yhteiseksi hyväksi. On muuten hienoa, että myös polkujuoksu on vastuullista harrastamista luonnossa. Roskia ei jätetä, vedet ja eväät kannetaan mukana.. Ja eteenpäin mennään luontoa kunnioittaen. Myös harrastuksillamme voimme vaikuttaa koto-suomen matkailussamme!

Oikein mukavaa viikonloppua! Täällä viikko vierähti aika vauhdikkaasti, kun oli siskon perhe kylässä ja tädin tytsyt pitivät huolta siitä, että vauhtia riitti. :) Niistä meiningeistä sitten myöhemmin!

Heräsikös ajatuksia tämän asian tiimoilta? Kuinka moni teistä oli huomannut #Reilutblogit-kampanjan?

Kommentit

  1. Kiitos Satu, kun lähdit tähän mukaan! Mulla on mennyt ihan ohi tämä sinun uusi blogisi. Ai miten niin vauvakupla vieny mennessään... No nyt on liitytty lukijaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kivaa, että löysit tänne. Tein extempore - päätöksen aloittaa puhtaalta pöydältä, joten täällä nyt tovi kirjoiteltu :)

      Niin ja kiitos itsellesi lukuisista ajatuksia herättävistä postauksistasi! Kannattaa jatkaa! :)

      Poista
  2. Hyvä postaus ja kiitos linkityksestä! Kiva kun lähdit myös mukaan kamppikseen :) Pienistä puroista syntyy se virtaava joki, niin kuin omaan blogiinkin kirjoittelin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja olepa hyvä! Kampanja oli kyllä mielenkiintoinen ja taatusti lisää monien tietoisuutta asiasta ja herättelee ihmisiä miettimään omaa kantaansa. :) Positiivinen ote on myös tosiaan tärkeää!

      Poista
  3. Hyvät valinnat, juu liian usein unohdetaan että nähtävää ja luontokohteita löytyy myös läheltä! lähempää kuin arvaisikaan.
    Minä aion joskus tulevaisuudessa toteuttaa ekologisen matkan laivalla, vaikka minne upeisiin kohteisiin päääsee Englannin satamista kuten myös Saksasta. Junamatkailua olen jo parin vuoden ajan suosinut Euroopassa ja lensin viimeksi 2013

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, lähialueen kohteille joskus jopa suorastaan sokeutuu. Täytyy vain lähteä joskus oikein tutkimusretkille:) Nostan hattua valinnoillesi matkustustavoista! :)

      Poista

Lähetä kommentti