tiistai 29. elokuuta 2017

Kisaviikko - jännittää ihan hulluna!

Lauantaina olisi edessä sitten elämäni yksi hulluimmista ideoista. Lähteä nyt sellaiselle matkalle, jossa maali ei taatusti tule liian aikaisin. Olen totutusti hehkutellut erilaisten kisojen jälkeen, kuinka olen saapunut maaliin hyvävoimaisena ja hymyhuulilla. Saa nähdä, millaiset fiilikset on lauantaina 70 kilometrin tarpomisen jälkeen, jos maaliin edes pääsee. Olen halunnut haastaa itseäni ja ultramatka on kiehtonut jo vuosia. Nyt olisi ensimmäinen laatuaan edessä, ja voin kuulkaa kertoa että jännittää ihan hulluna. Olen saanut itseni kiinni ajatuksista, että enhän minä kuulu sinne ultramatkalle. Mitäpä minä sinne menemään tien tukkeeksi, polkujuoksijoiden ärsytykseksi, tämmöinen amatööri.  


Kunnes havahdun uudelleen hetkisen päästä. Hetkinen. Mitähän minä oikein puhun. Ultramatka, tämähän ollut minun haaveeni, unelmani, jo vuosia. Ja nyt lähden ensikertaa tällaiselle matkalle. En tiedä mitä tuleman pitää, ei hajuakaan. Mutta sellaista se ensikertalaisen rooli on, kaikki on uutta, ja toisaalta myös etuoikeutettua. Saan kokea kaiken jännityksen, varustepohdinnan ja matkan teon, ensimmäistä kertaa. Ja se jos mikä, onkin ihan sairaaaan siistiä!! Olen halunnut haastaa itseni, testata rajojani. Ja uskon, että tämän matkan aikana tulen kokemaan myös sen, kun juoksu ei olekaan enää ihan kivaa ja silkkaa nautintoa. 

Viime kesänä serkkuni toivoi sellaista reittiä vaellukselle, että todella tuntuisi. Siellä Kolin vaaroilla parin kymmenen kilon rinkkaa kantaessa saimme tunteen aikaan. ;) Hän tosin yhtenä pienenä epätoivon hetkenä mainitsi, miten tuntuukaan ja meinasi turhauttaa. Minä siihen ystävällisesti tokaisten "tätähän sinä halusit." Niinpä, sitä saa mitä tilaa. ;) Tätä hetkeä muistelen varmasti pitkään ja  olenkin pyytänyt nyt puolestaan serkkuni huoltojoukkoihin muistuttamaan siinä hetkessä, kun kaikki ei olekaan enää kivaa, että "tätähän sinä halusit."


Kyllähän matkalle olisi helpompaa lähteä, jos sanoisi että on juossut kesän aikana tuhansia kilometrejä ja on täysin varma olo kaikesta. En voi paukuttaa henkseleitä juossuilla kilometreillä, mutta saan olla kuitenkin tyytyväinen siitä, että olen pystynyt liikkumaan monipuolisesti läpi kesän ilman loukkaantumisia tai sairastumisia. Tosin viimeisimmällä pitkällä lenkillä kolme viikkoa sitten nilkka muljahti, mutta toivottavasti se kestää mukana koitoksessa.

Noh, tässä vaiheessa ei enää kannata liikaa miettiä, onko tehnyt asioita riittävästi. Kaikki on tehty tai jätetty tekemättä, ja sen kanssa pitää vain nyt elää. 

Ja ajatella, pääsen pian poluille, nauttimaan luonnon kauneudesta, ihastelemaan kaunista Nuuksion kansallispuistoa. Pääsen kokemaan aamun raikkauden, päivän kauneuden ja senkin, kun päivä kääntyy jo illaksi. 

Kaikki on uutta, ihmeellistä. Voi olla, että matkan aikana tulee odottamattomia haasteita tai ongelmia, joiden vuoksi matka päättyy ennen maaliin pääsyä, mutta lopulta maaliin pääsy on toissijaista. Hienointa on lähteä juoksemaan ja olemaan matkalla kuten ultrajuoksijaystäväni totesi.

Ja onhan niinkin, että jotain eeppistä voisi jäädä kokematta, jos ei edes uskaltaisi lähteä. Kuten taannoisella kesälomareissulla Norjassa, Senjan saarella. Lähdimme "iltalenkille" Stormoan huipulle, eikä ollut hajuakaan lähtövaiheessa, mitä eteen tulisikaan. Siinä jo hetken vuoren laella kiveen nojatessa ja ystäväni sanoessa, että tämähän oli siis musta reitti harkitsin, näinköhän kannattaa jatkaa vielä ylöspäin. Ehdin miettiä jo rakasta miestäni ja kaikkia rakkaitani. Lopulta uskoin ja luotin siihen, että minä pystyn ja kykenen (tulemaan myös alas..). Ja huhhuijaa, mitä huipulla odottikaan.

Jotain sanoinkuvaamattoman upeaa, luonnon kauneutta, hiljaisuutta, joka veti sanattomaksi. Mikään kuva ei pysty kertomaan sitä kauneutta, eikä toisaalta sanat kuvaamaan niitä tunteita, mitä koin. Mykistyin sen kauneuden edessä ja tuntui vain, että piti olla hiljaa. 

Toisaalta, takaisin tullessa, kun selvisin myös alaspäin jyrkistä kohdista ja olo tuntui vahvalta, mietin että juuri tämän vuoksi pidän huolta fyysisestä kunnostani, tämän vuoksi mä liikun, jotta pystyn kokemaan tällaisia elämyksiä. Koin olevani niin etuoikeutettu. Seisoa nyt jylhän huipun laella, katselemassa auringonlaskua, mykistyttävän maiseman edessä, täydessä hiljaisuudessa.


Nämä kokemukset mukanani lähden uuteen seikkailuun lauantaina, tuli mitä tuli. Ainakin olen yrittänyt. Olipa matka sitten millainen tahansa, coming back stronger.
Tsemppiä kaikille muillekin Nuuksion poluille lähteville! Erityistsempit myös Kuopio Maratoniinkin starttaaville! Kuopio Maraton on tuttuakin tutumpi, kotiseudun tapahtuma, johon olen osallistunut viimeiset neljä vuotta. Hieman harmittaa, kun tapahtumat ovat samana päivänä, mutta tällä kertaa Nuuksion metsän kiehtovat polut vie voiton. :) 

Ihastuttavaa elo-ja syyskuun vaihdetta myös kaikille,
ja matkasta riippumatta
juoksunautintoa! ;)

torstai 24. elokuuta 2017

Juhlitaan Suomen luontoa!

Tiesittekö, että tänä lauantaina nostetaan liput salkoon Suomen luonnon kunniaksi.

"Vuonna 2017 Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa, joka virallisesti liputtaa luontonsa kunniaksi. Sisäministeriö on antanut liputusmääräyksen ensi vuoden Suomen luonnon päivälle eli elokuun viimeiselle lauantaille 26.8.2017. Luonnon kunniaksi tehty liputtaminen huipentaa Suomi100-vuoden kunniaksi järjestetyt Luonnon päivät, joihin liittyy satoja järjestettyjä ja omaehtoisia luontotapahtumia."
Lue lisää: luonnonpäivät.fi 

HUIKEETA!!



Olen osallistunut tähän mennessä jokaiseen luonnonpäivään omalla tavallani ja nyt lauantaina tulen todellakin nostamaan lipun salkoon ja juhlimaan luontoa! Lähden lapsuusmaisemiin juhlimaan maaseudun rauhaan. Kenties kipaisen meidän lapsuuden jännälle "isolle kivelle", jossa leikittiin monet leikit. Olen vasta nyt ymmärtänyt sen etuoikeuden, mikä meillä on ollut. Olemme saaneet kasvaa metsän keskellä, suuren seikkailupuiston ympäröimänä.

Joko sinä olet suunnitellut, miten juhlit luontoa lauantaina? :) Lauantaina järjestetään ympäri Suomea erilaisia tapahtumia, joten käyhän pistäytymässä luonnon päivien sivuilla katsomassa, mitä lähiseudullasi tapahtuukaan. Osallistu järjestettyyn tapahtumaan, tai lähde perheesi, ystäviesi tai yksiksesi nauttimaan Suomen luonnon kauneudesta. Suomen luonto on nimittäin upea ja tarjoaa upeita mahdollisuuksia eri vuodenaikoina.


Olen kesälomalla viettänyt niin paljon aikaa ulkona, erilaisissa luontokohteissa, että on ihan sanaton fiilis kaikesta. Luonto on tykittänyt monipuolisuudellaan ja kauneudellaan. Olen ihastellut kauniita maisemia Hossan kansallispuistossa. Viettänyt kauniita iltoja Öllöri-lammen rannalla saunoen. Pulahtanut aamuisin kirkasvetiseen järveen. Tutustunut Hossan laajaan retkeilyreitistöön, joka soveltui mahtavasti myös lapsen kanssa retkeilyyn. Suppaillut ja soutanut Rukajärven kauniissa maisemissa ja ihastellut luonnon hiljaisuutta, taivaan värikirjoa.


Olen ihastellut maisemia korkeammillakin kukkuloilla, huiputtanut Saana-tunturin ja retkeillyt myös Ylläksellä.


Näin reissun jälkeen voi vaan todeta, että kyllä luonnossa on ihmisen vain niin hyvä olla. 
Lomalla kävin myös Norjassa ja Ruotsissa, mutta niistä kokemuksista myöhemmin lisää. 
Tämä postaus on pyhitetty vain Suomi-fiilistelylle, koska sen se ansaitsee. 
Juhlitaan yhdessä lauantaina!!

 Aikaisemmat jutut luonnon päivien teemoista ja fiilistelyä luonnosta löytyy täältä:

Mikä on sinun paras luontomuistosi Suomessa tältä kesältä  ja mikä on suosikki retkikohteesi? Olisi tosi kiva kuulla, mikä sinusta Suomen luonnossa on kiehtovinta? Jaa muistojasi kommenttiboxiin. Koostan kommenteista myös oman postauksen jossakin vaiheessa,  haluan tunnelmoida Suomen luontoa yhdessä! :)  


perjantai 11. elokuuta 2017

(some)LOMA

Kolmisen viikkoa ensimmäiseen polku-ultraan ja hetkittäin jännitys kipristää mahan pohjassa. Kaikki on taas niin uutta. Eka kerta on aina tietyllä tavalla ärsyttävää, kun ei ole kokemusta mihin peilata. Sama se, mikä laji kyseessä. Eka kerta on aina eka, ja oppiminen syntyy usein kokemuksen kautta. Starttiviivalle vaan on astuttava ensikertalaisen elkein, innostuneena mutta jännittyneenä siitä seikkailusta, mitä eteen tuleekaan. Toisaalta se on myös kiehtovaa, lähteä metsäseikkailuun, luonnon lumoon, oppimaan niin itsestään kuin niistä edellytyksistä, mitä polku-ultrailu vaatiikaan. Vahvempana ja viisaampana, sekä kokeneempana sitten takaisin. 

Onhan näitä ensikertalaisen koitoksia ollut monessa lajissa, niin juoksussa kuin tällä hetkellä nosteessa olevissa lajeissa: triathlonissa ja swimrunissa. Kokenut niissä lajeissa en tosiaan ole, mutta olen pari postausta kirjoittanut helpottaakseen toisten ensikertalaisten mietteitä. Samanlaisia pohdintoja ei kehäketuilla ole, mitä ensikertalaiset lajin parissa pohtii.

Tässä vaiheessa koitoksen lähestyessä tottakai tuumailee, onko tehnyt asioita riittävästi. Oli tai ei, se nyt riittää. Tämä on ollut minun tapani ja minun pohjani, eikä sitä murehtimalla varsinkaan mihinkään muuteta. Näillä mennään. 

Nyt ajattelin hiljentyä hetkeksi somen parista kokonaan. Minulla alkoi nyt viimein kesäloma, jonka vietän luonnon lumossa nauttien, retkeillen ja poissa kaikkien ärsykkeiden ulottuvilta. Ensi viikolla pakkaan rinkkani ja lähden Kainuun korpeen ja pohjoisen maisemiin.. Palaan kertomaan kyllä reissutarinoita kotiin palattuani. Mikäs sen mukavampaa kuin fiilistellä reissukuvia kotiin palatessa ja elää lomaa sitä kautta uudelleen. :) 

Ennen kuin starttaan somehiljaisuuteni, jaan tähän vielä yhden postauksen, joka kantsii vilaista juoksukilpailuihin tai muihin koitoksiin valmistautuessa. 



Ihanaa elokuun jatkoa, tämä likka lähtee nyt luontoon lepäämään! 


Palaillaanhan sitten syyskuun lähestyessä! 

torstai 3. elokuuta 2017

Ajatuksia onnellisuudesta

Olen viime aikoina viihtynyt metsässä lukuisia tunteja. On saattanut vierähtää kolme tuntia marjametsässä, lähinnä vain samoillen ja luonnosta nauttien. Saalista en ole juuri saanut, puolisen litraa ehkä. Marjaa on mennyt suuhun enemmän kuin kippoon, eikä lopulta mustikan poiminta ole ollut se pääasia. Olen pysähdellyt sammalmättäälle istumaan, kuunnellut linnun laulua, ihastellut laineiden liplatusta rantakiviin ja tuntenut tuulen tuiverruksen kasvoillani. Olen uppoutunut luonnon lumoon, menettänyt ajan tajun ja ollut kaiken muiden ärsykkeiden ulottuvilta poissa, yksikseni. Miten hyvältä se on tuntunutkaan.

Näinä hetkinä on ollut aikaa ajatuksille, tunteille ja pohdinnalle. Olen pyöritellyt ajatuksia onnellisuudesta. Minulta kysyttiin kerran kertoessani kesän ihanuudesta: voiko elämä olla oikeasti noin hyvää? Voisihan olla, että somemaailmaan tai jopa ystäville voisi värittää elämää ihanilla hehkutuskuvilla tai elämyksillä, vaikka sisin huutaisi tuskaa.  On toki muistettava, että some on vain pieni pala elämää, eikä siellä ole tarkoitus kaikkea jakaa. Tärkeintä kuitenkin, että olisi ystävilleen ja erityisesti itselleen aito.

 Jäin miettimään, voiko elämäni siis todella olla oikeasti noin hyvää. Tulin siihen lopputulokseen, että kyllä se voi. Elämän onnellisuus ei tule siitä, että tekee tai suorittaa asioita, vaan siitä  millainen mielentila on. Huokuuko sisin onnea. Olen tavattoman kiitollinen siitä, että vuosien ajatusmyrskyn jälkeen sisin on rauhallinen ja se huokuu onnea. Miten vapauttavaa on istua marjamättäältä tuhansien itikoiden parveillessa ympärillä, ja tuntea syvää rauhaa. Olen samaa mieltä Tommy Hellstenin kanssa siitä, ettei onnellisuus ole kiinni olosuhteista. Ihmismieli saattaa olla sellainen, että kaipaamme elämäämme jotain koko ajan. "Sitten kun minulla on sitä tai tätä..olen onnellinen." Toisaalta ihmismieli on joskus myös sellainen, että odottaa toisten tekevän sinusta onnellisen. 

Emme voi valita olosuhteita, emmekä voi välttyä elämän koettelemuksilta, kärsimyksiltä tai kivuilta. Elämässä voi tulla vastaan äkkiarvaamattomia, surullisia ja kohtuuttomaltakin tuntuvia vastoinkäymisiä, mutta kaikessa näissä, voi oppia jotain ainutlaatuista ja arvokasta. Erityisesti siitä, ettei onni riipu olosuhteista. Onni on sitä, mitä sisimmässäsi koet. Näetkö elämässäsi jatkuvat synkät pilvet vai ruskojuovan pilven raossa.


Odotamme parisuhteessakin usein sitä, että juuri se toinen tekee sinusta onnellisen. Voi miten minäkin silloin nuorena, suhteemme alkutaipaleella olin niin hukassa itseni kanssa, että tarpeeni onneen olisi ollut loputon. En osannut olla yksin ja tarpeeni muuttuivat vaatimukseksi. Onneksi vuosien aikana toinen toistamme hiottu ja yhteistä polkua on taivallettu välillä nelinkontin maassa rähmäällään, välillä kukkakedolla hyppien.. ja nyt pian kymmenettä hääpäivää viettäessämme voin todeta, että olen onnellisempi kuin koskaan. Tiedän, että riitämme toinen toisillemme juuri tällaisena ja mieheni on minulle paras ja niiin rakas. 

Ehkä tässä on myös onnen yksi salaisuus. Ymmärtää sen, että riittää juuri tällaisena.  Silloin kun on hyvä olla itsensä kanssa, se huokuu myös parisuhteessa ja lähellä oleville ihmisille. Silloin uskaltaa toteuttaa myös omia haaveitaan ja tehdä asioita joista nauttii.


Ja näissä hetkissä, kun elää tässä hetkessä, kiitollisin mielin, voi elämä yllättää ja luonto lumota vaikuttavuudellaan. Tuijottaessa auringonlaskua tai sateen verhoamaa järven pintaa, voi ymmärtää olevansa kuitenkin jotain suurempaa luomakuntaa. Jos Jumala on luonut jotain näin kaunista, uskallanko todeta myös itselleni, että olen yksi hänen taideteoistaan, ihme, suuri ihme.

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikasin, Otti kynän käteen  
Rupes siinä piirtämään

Se kuva oli kaunis
Oi ihme suorastaan
-Anna puu-


Ihanaa elokuun jatkoa!