torstai 24. elokuuta 2017

Juhlitaan Suomen luontoa!

Tiesittekö, että tänä lauantaina nostetaan liput salkoon Suomen luonnon kunniaksi.

"Vuonna 2017 Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa, joka virallisesti liputtaa luontonsa kunniaksi. Sisäministeriö on antanut liputusmääräyksen ensi vuoden Suomen luonnon päivälle eli elokuun viimeiselle lauantaille 26.8.2017. Luonnon kunniaksi tehty liputtaminen huipentaa Suomi100-vuoden kunniaksi järjestetyt Luonnon päivät, joihin liittyy satoja järjestettyjä ja omaehtoisia luontotapahtumia."
Lue lisää: luonnonpäivät.fi 

HUIKEETA!!



Olen osallistunut tähän mennessä jokaiseen luonnonpäivään omalla tavallani ja nyt lauantaina tulen todellakin nostamaan lipun salkoon ja juhlimaan luontoa! Lähden lapsuusmaisemiin juhlimaan maaseudun rauhaan. Kenties kipaisen meidän lapsuuden jännälle "isolle kivelle", jossa leikittiin monet leikit. Olen vasta nyt ymmärtänyt sen etuoikeuden, mikä meillä on ollut. Olemme saaneet kasvaa metsän keskellä, suuren seikkailupuiston ympäröimänä.

Joko sinä olet suunnitellut, miten juhlit luontoa lauantaina? :) Lauantaina järjestetään ympäri Suomea erilaisia tapahtumia, joten käyhän pistäytymässä luonnon päivien sivuilla katsomassa, mitä lähiseudullasi tapahtuukaan. Osallistu järjestettyyn tapahtumaan, tai lähde perheesi, ystäviesi tai yksiksesi nauttimaan Suomen luonnon kauneudesta. Suomen luonto on nimittäin upea ja tarjoaa upeita mahdollisuuksia eri vuodenaikoina.


Olen kesälomalla viettänyt niin paljon aikaa ulkona, erilaisissa luontokohteissa, että on ihan sanaton fiilis kaikesta. Luonto on tykittänyt monipuolisuudellaan ja kauneudellaan. Olen ihastellut kauniita maisemia Hossan kansallispuistossa. Viettänyt kauniita iltoja Öllöri-lammen rannalla saunoen. Pulahtanut aamuisin kirkasvetiseen järveen. Tutustunut Hossan laajaan retkeilyreitistöön, joka soveltui mahtavasti myös lapsen kanssa retkeilyyn. Suppaillut ja soutanut Rukajärven kauniissa maisemissa ja ihastellut luonnon hiljaisuutta, taivaan värikirjoa.


Olen ihastellut maisemia korkeammillakin kukkuloilla, huiputtanut Saana-tunturin ja retkeillyt myös Ylläksellä.


Näin reissun jälkeen voi vaan todeta, että kyllä luonnossa on ihmisen vain niin hyvä olla. 
Lomalla kävin myös Norjassa ja Ruotsissa, mutta niistä kokemuksista myöhemmin lisää. 
Tämä postaus on pyhitetty vain Suomi-fiilistelylle, koska sen se ansaitsee. 
Juhlitaan yhdessä lauantaina!!

 Aikaisemmat jutut luonnon päivien teemoista ja fiilistelyä luonnosta löytyy täältä:

Mikä on sinun paras luontomuistosi Suomessa tältä kesältä  ja mikä on suosikki retkikohteesi? Olisi tosi kiva kuulla, mikä sinusta Suomen luonnossa on kiehtovinta? Jaa muistojasi kommenttiboxiin. Koostan kommenteista myös oman postauksen jossakin vaiheessa,  haluan tunnelmoida Suomen luontoa yhdessä! :)  


8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja fiilistelyjä! <3 Ja kuinka siisti juttu tuo liputus Suomen luonnon puolesta lauantaina!! Toivottavasti joku nostaa meidän taloyhtiön lipun salkoon, kun ei olla paikalla.. Mun ihanimmat luontomuistot tältä kesältä liittyy vahvasti saaristoon. Siellä tuli vietettyä eniten aikaa ja rakastan luontoa siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan ihanaa juhlahumua ympäri Suomen lauantaina! Oli kiva seurata instagramissakin tuhansia juhlijoita :) Ah, saaristomaisematkin on aivan valloittavia, ja se on itselleni ehkä suomalaisesta maisemasta vierain. Ensi kesälle olisi suunnitelmana kuitenkin melontaretki saaristossa.. <3

      Poista
  2. Onpa upeita kuvia, joiden kautta kykenee aistimaan luontotunnelmia! Hienoa, että meillä liputetaan. Emme taida useinkaan huomata ajatella, miten etuoikeutettuja olemme, kun saamme elää lähellä luontoa.
    Minusta kiehtovinta Suomen luonnossa on vuodenaikojen vaihtelu. On hienoa, miten sama maisema näyttää eri vuodenaikoina aivan erilaiselta - ja kaikissa hetkissä on omaa kauneuttaan.
    Hyvää luonnon päivää lauantaina ja joka päivä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin lapin reissulla mietin, miten etuoikeutettuja ollaan puhtaasta, kauniista ja upeasta luonnostamme. <3 Vuodenaikojen vaihtelu on tosiaan kiehtovaa, ja vaikka kesän lämmöstä tykkäänkin, on syksyssäkin ihanaa taikaa. Kaikissa hetkissä on tosiaan oma ihanuutensa.
      Samoin sinne jokapäiväistä luonnon päivää :)

      Poista
  3. Voi vautsi mikä unelmaloma sinulla onkaan ollut!! Huikeita paikkoja ja kuvia!

    Oma kesäni on kulunut hyvin pitkälti kotimaisemissa ja kotivesillä. Lähes joka päivä olen tuupannut paattini vesille ja nauttinut peilityynistä illoista ja välillä sekaan on mahtunut myös hyvin tuulisiakin päiviä. Liikkuminen saarissa, marjastaminen, sienestäminen ja luonnon eläinten ihastelu on sitä mitä rakastan. Myös suuri toiveeni toteutui tänä kesänä retkellä Koloveden kansallispuistossa, kun näin tyynessä ja lämpimässä kesäillan auringonlaskussa uiskentelevan saimaannorpan!!

    Hyvää luonnon päivää sinulle! Minä lähden tästä sienimetsään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että kuulostaapa ihanalta kesältä myös siellä! Veden äärellä sielu lepää. <3 Minua vähän harmittaa, miten vähäksi lopulta veden äärellä oleminen jäi tänä kesänä, mutta ensi kesänä melontareissuja ja veneilyjä on ehdottomasti lisättävä. <3

      Ihania juttuja kirjoitit myös luonnosta, ollaan me onnekkaita jokamiehen oikeuksiemme kanssa. Minäkin ajattelin tänään lähteä sieniä etsimään ja vattupuskaan :)

      Poista
  4. Hei hyvää luonnonpäivää 😊. Tavattiin Julma-Öljyllä kaks eläkeläispariskuntaa, jotka tuli sitten vastaan seuraavankin päivän reissulla. Ne sit kerto, että olivat nähneet Julma-Öljyllä myös kaksi naista, joista toisella oli selässään 1-vee lapsi. Mua hymyilytti, kun arvelin, et puhuivat teistä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hauskaa. Muistankin heidät, ketkä tavattiin. Vieraskirjasta myös bongasin heidän olleen myös savolaisia ;) Ai että, olipa Hossa ihana. <3

      Poista