perjantai 11. elokuuta 2017

(some)LOMA

Kolmisen viikkoa ensimmäiseen polku-ultraan ja hetkittäin jännitys kipristää mahan pohjassa. Kaikki on taas niin uutta. Eka kerta on aina tietyllä tavalla ärsyttävää, kun ei ole kokemusta mihin peilata. Sama se, mikä laji kyseessä. Eka kerta on aina eka, ja oppiminen syntyy usein kokemuksen kautta. Starttiviivalle vaan on astuttava ensikertalaisen elkein, innostuneena mutta jännittyneenä siitä seikkailusta, mitä eteen tuleekaan. Toisaalta se on myös kiehtovaa, lähteä metsäseikkailuun, luonnon lumoon, oppimaan niin itsestään kuin niistä edellytyksistä, mitä polku-ultrailu vaatiikaan. Vahvempana ja viisaampana, sekä kokeneempana sitten takaisin. 

Onhan näitä ensikertalaisen koitoksia ollut monessa lajissa, niin juoksussa kuin tällä hetkellä nosteessa olevissa lajeissa: triathlonissa ja swimrunissa. Kokenut niissä lajeissa en tosiaan ole, mutta olen pari postausta kirjoittanut helpottaakseen toisten ensikertalaisten mietteitä. Samanlaisia pohdintoja ei kehäketuilla ole, mitä ensikertalaiset lajin parissa pohtii.

Tässä vaiheessa koitoksen lähestyessä tottakai tuumailee, onko tehnyt asioita riittävästi. Oli tai ei, se nyt riittää. Tämä on ollut minun tapani ja minun pohjani, eikä sitä murehtimalla varsinkaan mihinkään muuteta. Näillä mennään. 

Nyt ajattelin hiljentyä hetkeksi somen parista kokonaan. Minulla alkoi nyt viimein kesäloma, jonka vietän luonnon lumossa nauttien, retkeillen ja poissa kaikkien ärsykkeiden ulottuvilta. Ensi viikolla pakkaan rinkkani ja lähden Kainuun korpeen ja pohjoisen maisemiin.. Palaan kertomaan kyllä reissutarinoita kotiin palattuani. Mikäs sen mukavampaa kuin fiilistellä reissukuvia kotiin palatessa ja elää lomaa sitä kautta uudelleen. :) 

Ennen kuin starttaan somehiljaisuuteni, jaan tähän vielä yhden postauksen, joka kantsii vilaista juoksukilpailuihin tai muihin koitoksiin valmistautuessa. 



Ihanaa elokuun jatkoa, tämä likka lähtee nyt luontoon lepäämään! 


Palaillaanhan sitten syyskuun lähestyessä! 

4 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa - nauti Satu täysillä. Mullakin alkoi loma tänään!!! Parasta!
    Piti tulla sanomaan se, että jännitän tuota sun ultraa jo. Mutta siis silleen "olen hengessä mukana" tyyppisesti. Siitä mulla ei oo epäilystäkään, ettetkö vetäis sitä upeasti läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos. <3 Ja heiiii, ihanaa lomaa sullekin. Nautiskellaan :) Ja kiva kuulla, että siellä tsemppihengessä ollaan jo mukana. Jännittää jo täälläkin!! Iso kiitos luottamuksesta, tsemppiä taatusti tarvitsen. :)

      Poista
  2. Ihania, rentouttavia, leppoisia ja voimaannuttavia lomapäiviä Satu <3 Vitsi mikä seikkailu siitä polkujuoksu-ultrasta tuleekaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. <3 ..Ja joo, taatusti tulee upea seikkailu. Mutta jännittää kyllä jo hurjasti!:)

      Poista