tiistai 5. syyskuuta 2017

Juoksin pisimpään kuin ikinä - Nuuksio 70 Trail ultra

Olin ajatellut, että ensimmäisen ultramatkan jälkeen tulisin kertomaan juoksun aikaisista fyysisista ja henkisistä haasteista, joiden läpi taivalsin suomalaisella sisulla ja päättäväisyydellä. Saapuisin maaliin kaikkeni antaneena ja niiin itseni voittaneena.

Mutta mitä vielä, ei uusia juonteen käänteitä juoksu-uralla. Saavuin maaliin hymy huulilla, juoksuspurtilla ja hyvävoimaisena 70 kilometrin polkujuoksu-ultrankin jälkeen. En näköjään osaa kirjoittaa sitä kärsimysnäytelmää. Pitää vaihtaa kohta käsikirjoittajaa näihin Satun juoksutarinoihin 

Ensimmäinen oppikoulu ultramaratonilta ei tarjonnut fyysisiä tai henkisiä kärsimyksiä, ei ehkä niiin huikeaa seikkailua, mitä olin näin tunteilevana juoksijana etukäteen selkeästi odottanut. Nuuksion 70 kilometrin ultramatka tarjosi kuitenkin tuntitolkulla luonnon kauneutta, aamuauringon säteitä, lammelta nousevaa aamu-usvaa (ah!!) , kauniita vihreitä lampimaisemia, vehreitä metsiä, välillä helppoa juostavaa baanaa mutta myös hyvin pikkuista syheröpolkua, kallioisia maisemia, ja ryteikköäkin.


Kuva: Nuuksio Classic Facebook
Kuva: Aapo Laiho

Kuva: Jussi Kaasinen

Ultramatka tarjosi paljon oppia pitkän matkan suorituksesta ja erityisesti sen aikaisesta nesteytyksestä sekä energiatason ylläpidosta. Opin, että tällaisella kevyellä rasitustasolla olisi matkantekoa voinut jatkaa vielä pitkään. Hämmentävää. En kokenut ylittäneeni itseäni vaan pikemminkin yllättäneeni itseni. 70+3? kilometriä, kymmenen tuntia ja 42 minuuttia.. ja jalat sekä mieli pysyi vahvana alusta loppuun. Hitto, Huikeaa! Kai tästäkin saa olla ylpeä? :D


Ultramaraton tarjosi myös mukavia kohtaamisia reitin varrella toisia juoksijoita jututtaessa ja maisemien kauneutta ihastellessa, huoltopisteiden aikaiset tsempit ja kohtaamiset saavat edelleen hymyn huulille. Erityisen tästä juoksusta teki kuitenkin rakkaat läheiset ja ystävät, jotka seurasivat matkan tekoani gps-pallukkaa seuraten ja kaikista koskettavinta oli "Sadun huutojoukot", jotka tulivat 50 kilometrin tienoilla reitin varrelle kannustamaan. Voitte vaan uskoa, miltä tuntuu kun olet taivaltanut miltei 50 kilometriä ja yhtäkkiä kuuluu metsään tädin pienen kullanmurun huuto "Satuuuu" ja saan saapua tiepätkälle suuren kannustushuutojen saattelemana. Saan nähdä sen rakkaiden kasvoilta hehkuvan ilon ja innostuksen. Sitä tunnetta en unohda ikinä.  Se hetki oli ehdottomasti parasta tässä juoksussa. Kiitos rakkaat!! <3


50 km asti matkan teko oli sujunut miltei ongelmitta. Nilkka tosin muljahti hieman jossakin 20+ tienoilla, ja siinä hetkessä olin että voiiii eiiii. Onneksi olin kuitenkin varautunut tähän hetkeen ennalta, ja puhuin saman tien itselleni "No niin, nyt tapahtui se, mihin olit etukäteen varautunut, etkä voi enää tilanteelle mitään. Nyt ei kannata jäädä murehtimaan, vaan täytyy lähteä katsomaan mihin askel kantaa." Laitoin myös kädet ristiin ja huokaisin ylöspäin, ettei nilkka oireilisi..(Eikä se muuten oireillut;)). Maha tuntui paikoin oudolta alusta lähtien ja huomasin, että urheilujuoma ei uppoa ollenkaan. Pikkaisen mieli meinasi siitäkin lähteä murehtimaan ja jännittämään, että mitähän vielä tulee, mutta samantien nekin neg.ajatukset kippasin romukoppaan. Stressaamalla se ei ainakaan parane. Tunnit vain kului toinen toisensa jälkeen, ja matka eteni. Etenin matkaa "tunti kerrallaan", ja itse koin tämän hyvänä etappi-ajatteluna, koska kilometrien määrää oli vaikea arvioida. Riippuen poluista eteneminen oli välillä nopeampaa ja välillä hitaampaa. Ensimmäinen tavoitteeni oli saavuttaa maratonin rajapyykki, jonka jälkeiset kilometrit oli uutta aluevaltausta juoksu-uralla. Olin tuntenut hiukan huonoa omaa tuntoa siitä, että olin karannut järjestäjän suosituksesta poiketen polku-ultralle ensikertalaisena, vaikka en ollut aikaisemmin juossut koskaan nuuksio classicin maratonmatkaa tai vastaavaa maastomaraa. Mutta eihän  kerrota kellekään.. Täällä sitä oltiin ja koluttiin Nuuksiota joka kolkasta, ei tänne saakka joka viikko jaksa lähteä ajelemaan. ;)

50 kilometrin huoltopisteen jälkeen alkoi kuitenkin hieman haastavammat hetket, kun aloin kärsimään jatkuvasta pahoinvoinnista ja etovasta olosta. Mikään energia eikä neste meinannut upota ja jo hetken mietin, että mitenhän pitkät seuraavista 20 kilometreistä tuleekaan. Ymmärsin, että jotain on pakko saada alas, vaikka ei maistuisi mikään. Muuten matkasta tulisi toooosi pitkä. Join vettä ja napostelin rusinoita sekä suolaisia pähkinöitä. Epäilin, että johtuisiko elektrolyyttivajeesta, kun geelit eikä elektrolyyttijuoma uponnut ollenkaan. Olin ottanut suolaa onneksi joka pisteeltä. Psyykkasin itseäni, kun tajusin ettei tässä  hetkessä olo mihinkään helpota. Joudun varmastikin kärsimään tästä etovasta olosta loppuun asti, joten en anna sen häiritä liikaa juoksua. Pelastuksena oli salmiakki, joita imeskelin ja vei sitä pahinta oloa pois, ainakin lumevaikutuksena. Näin jälkikäteen olen arvellut, että pahoinvointi saattoi johtua aivan liian vähäisestä nesteiden nauttimisesta ja suolan puutteesta. Ekat tunnit taivallettiin aikaisessa aamussa, eikä sen aikana todellakaan muistanut juoda riittävästi, eikä ehkä sen jälkeenkään. Muutoinkin nyt herkälle mahalle tää setti saattoi olla nyt vaan too much. Tämä kuuluu lajin luonteeseen. Tärkeää kokemusta ja oppia. Positiivista on se, etten jäänyt liikaa kiinni mielessäni tähän pahaan oloon vaan taivalsin eteenpäin. Alkuun piti vain edetä tosi rauhallisesti, koska piti rauhoittaa mahaa. Harmikseni menetin hyviä peesejä, joiden perässä olisi ollut kiva taivaltaa. Jouduin käymään kertaalleen puskassa. Mahan toiminta oli kuitenkin normaalia, Ei ollut sentään mennyt pakka ihan sekaisin, joten juoksu sai jatkua. :)

Kuva:Kimmo Kiiski

Siinä 60 km rajapyykkiä lähestyessä mieli alkoi karkailemaan jo maaliin, ja katselin kelloa että tässähän taidetaan alittaa 11 tuntia. Tämä oli virhe. Siis se, etten jatkanut hyväksi havaittua tunti kerrallaan - etappia koska viimeiset kilometrit tuntui vaan tosi pitkältä. Etenkin kun tajusi, että järjestäjä tarjoaa kaupan päälliseksi myös lisää kilometrejä. Onneksi Hanna oli tätä epäillytkin jo etukäteen karttaa katsoessaan, joten olin siihenkin ennalta varautunut. Mitäpä tuosta - muutamat kilometrit sinne tänne. Noh, oikeasti siinä vaiheessa kun on ohittanut 60 km kyltin ja miettinyt, "enää kymppi" ja saavut maratonmatkalaisten kanssa samalle reitille ja kohta huomaat kyltin 32 km, eli "vielä kymppi", niin ei hirveästi naurata. :) Tosin tässäkään ei olisi ollut mitään ongelmaa, ellei mieli olisi karannut jo sinne maaliin. Mutta olipahan mukava päästä ihmisten ilmoille ja saada juoksuseuraa maratonmatkalaisista. Kunnes tajusin, että heidän eteneminen on hitaampaa kuin minun, eikä taida peesiapua löytyä. Pakko oli vähän henkseleitä paukuttaa ja saada buustia viimeisille kilometreille ohittaessa maratonmatkalaisia ja huikata, että lähtekää peesiin mä oon sentään ultralla. Ja ah, miten kivaa oli kuulla takaa "Ultralla ja tommonen askel". Myhäilin tyytyväisenä ja jatkoin rallatellen eteenpäin, oli kivaa juosta, kun oli helppoa baanaa.


Yhtäkkiä alkoi alamäessä kuulumaan myös "Hyvä Satu, Hyvä Satu, Hyvä Satu". Siellä ne rakkaat Sadun huutojoukot oli taas kannustamassa. Tuo kannustus sai taatusti hymyn niin monien muidenkin huulillle. (Kannustusjoukot: Ette uskokaan miten paljon varmasti buustatitte monien matkaa, Kiitos!!) Pikaiset halaukset ja huikkaukset, että maha asetti vähän haasteita mutta eiköhän loppuun mennä. Enää neljä kilometriä maaliin. Jee. Olin miettinyt etukäteen, mitä kaikkea tunteita kävisinkään juoksun aikana läpi ja jo jossain vaiheessa ennätin miettiä, että enkö edes itke tällä matkalla. Kunnes yhtäkkiä, siinä rakkaat ohittaessani alkoi hillitön itkunpuuska. Ultramaraton, kohta maalissa, ja jalat edelleen näin hemmetin vahvat. Mitä ihmettä! Jotenkin niin hämmentynyt olo, kokonaisuutena eteneminen tuntunut koko ajan niin helpolta. Voiko olla edes totta. Mietin myös  rakkaita kannustajia, siellä ne silmät kirkkaana kannustaen, halusivat tulla jakamaan kanssani tätä unelmaani. Se saa edelleen kyyneleet silmiin. Kasailin hetken itseäni, eteneminen saattoi kuulostaa nimittäin exhaustion partaalla olevalta. Kaikki ok, tuli vain pikku tunneryöppy. :) Vikat kilometrit tuntui kyllä aika pitkältä, oma kello näytti jo 70 kilometriä ja kellon akkukin muuten sippasi siihen. Oli varmaan aatellut, että nainen - nyt se 70 km riittää. Mutta vielä oli matkaa.  Lopulta viiiiimein alkoi kuulua myös kuuluttajan ääniä.  Maaliviivaa lähestyessä huikea kannustus taas odotti ja nyt spurtilla maaliin. Aivan huikea tsemppi tuli myös kuuluttajalta (kiitos!) ja hymyssä suin maaliin. Ultramaraton - done.




Maalissa oli jotenkin niiiin hämmentynyt olo. Tässäkö tää oli. Onnellinen ja kiitollinen tottakai, etenkin kun siskonikin joka ei ollut päässyt paikalle soitti ja itki puhelimessa ja oli niin ylpeä musta. Samoin kun avasin whatsappin ja sieltä huomasin kuinka niin monet olivat seuranneet matkan tekoani ja lähettäneet viestejä. Awwwww. Ehkä juuri siksi tää oli niin helppoa, en mä juossut yksin vaan kaikkien rakkaiden kanssa. Niin monet tietää, että juoksu on mulle iso juttu ja halusivat elää kanssani yhtä unelmaani. <3 Hymy oli maalissa herkässä ja ihana oli vastaanottaa Hannakin maaliin. Hannan juoksu oli ollut täyttä nautintoa. <3


Oli ihana jakaa tämä kokemus Hannan kanssa ja jatkaa iltaa syöden ja juoksutunnelmia fiilistellen. Siinä kuvatunnelmia katsellessa tirautettiin kyyneleet, oli tämä huikea päivä.

Kiitos tuhannesti paikalla olleille "Sadun huutojoukoille", siskolleni täydellisestä hengessä kulkemisessa, vanhemmilleni, Heidille, joka oli lähettänyt tsemppiviestejä matkan aikana, Saaralle kaikesta psyykkisesta valmistautumisavusta, Kimmolle kannustuksesta ja kuvista matkan varrelta, kiitos rakkaille ystäville ja blogin lukijoille, jotka ootte tsempannut ja uskoitte muhun. Kiitos rakkaalle miehelleni kaikesta tuesta. <3

Erityiskiitos myös Hannalle, et arvaakaan miten onnellinen olen, että olen saanut tutustua tämän blogimaailman kautta sinuun ja saan kutsua sinua nykyisin ystäväksi. Kiitos kun houkuttelit mukaan Nuuksioon ja kiitos kaikesta tuesta ja vastauksista tuhansiin typeriin ensi kertalaisen kysymyksiin. Olet huikea mimmi! <3



Juoksua seuraavina päivinä oli hämmentynyt olo. Sekoitus onnea ja kiitollisuutta, mutta myös hämmennystä ja jopa negatiivisiakin tunteita. Olin kai niin henkisesti latautunut tähän juoksuun, että mieli oli todella herkillä. Toisaalta koin onnellisuutta mutta myös pettymystä "tätäkö se oli, mistä olin vuosia haaveillut". Olin hämmentynyt tunteistani. Olin ehkä etukäteen varautunut johonkin superelämykseen, ja tavallaan koin pettymystä että se meni näin. Koin jopa huonommuutta itseäni kohtaan, enkä osannut arvostaa saavutustani. Olisi pitänyt juosta kovempaa. Eihän tää oo mitään, huomasin miettiväni. Ne tunteetkin tuntui oikeastaan aika pahalta ja olo oli todella hämmentynyt. Miksi ihmeessä edes mietin näin? Enkö osaa olla kiitollinen?

Lopulta kuitenkin, aikani prosessoituani ja siskon kanssa juteltuani.. ja läpikäydessäni kaikki tunteet, nousee päällimmäisenä syvä kiitollisuus siitä, että minulla on vahva keho, vahvat jalat ja vahva mieli. Nyt tunnen taas paremmin kehoani ja itseäni. Olen saanut arvokasta oppia siitä, miten se käyttäytyy näin pitkässä suorituksessa.

Tästä kaikesta kokemasta, nyt vain niin syvästi kiitollinen.  

 Rajoja ei edes kolkuteltu. Ehkä tämä olikin vasta alkusoittoa. Siispä matka jatkuu.

36 kommenttia:

  1. Wau, kuulostaa tosi, tosi hienolta! Onnittelut, olet kyllä super. :)

    VastaaPoista
  2. Aaws, Satu-ystävä <3 Huikea juoksu, oot sä vahva nainen ja upea juoksija! :) Onnea ultrasta! 70 kilometriä ei ole mikään pikkumatka, ole ylpeä ;) Mä uskon että sä ehdit vielä kolkutella rajojasi, saada tunnemyräköitä juoksun aikana ja puskea läpi harmaan kiven, kunhan vain jatkat juoksuharrastusta ja etsit omaa matkaa ja tapaa harrastaa!

    Mulla juoksu oli tosiaan nautintoa :) Mä oon tällä kertaa kiitollinen siitä, että osaan olla aidosti onnellinen siitä tunteesta, että "hei mä jaksan ja pystyn"! Kiiiitos Satu, että jaoit tämän kokemuksen ja ne fiilikset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna, ja aivan taatusti saan vielä kokea ne "kärsimyksen" hetket kun ensin opettelen tuntemaan kehoani niin lyhyessä matkassa kovaa kuin pidemmässä hitaasti..(ja ehkä joskus pidemmässäkin kovaa;)). Nyt olen jo paljon viisaampi sen suhteen, mihin pystyy. Mutta pääasia on, että juoksuharrastus on nautintoa, ja nämä tapahtumat siellä täällä vaan kirsikoita kakun päällä. Pohja rakennetaan ihan muualla.
      Omia kotilenkkejä jo odotellen, mutta ensin palaudutaan. <3

      Ja oon tooosi iloinen siitä, että sullakin meni niin hyvin ja nautit matkasta. Siitä mulla ei ollut kyllä yhtään epäilystäkään. :) Tiedän, että tuun muistelemaan näitä yhteisiä hetkiä vielä piiitkään. Kiitos.

      Poista
  3. Ahhh <3 Olipa kivaa ja mielenkiintoista lukea! :) Mun silmissä aivan mielettömän huikea suoritus teiltä molemmilta!! Ootte mun idoleita! <3 Veikkaan, että sun ultramatkat ei jää tähän! ;) Ja oikeasti tosi hienoa, että eka ultra oli tällainen, jossa et edes koetellut omia fyysisiä rajoja! Kertoo, että olet rakentanut hienon pohjan ja sulla on vahva kroppa ja mieli! <3 Oon ylpee susta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Karkki, kiitos! Menin sanattomaksi. Mutta totta, aivan totta, pitkäjänteisestä peruspohjan luomisesta saa olla kyllä todella ylpeä. Tälle pohjalle on hyvä lähteä rakentamaan lisää. :) Jeij!

      Poista
  4. Hienoa! Upea ultrarapsa! Veikkaan, että sulla meni niin hyvin siksi, että kun vaikeuksia tuli, niin osasit käsitellä ne oikein ja pois päiväjärjestyksestä.

    Onnittelut, mahtava juoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Ja olet oikeassa, pienienkin haasteiden vastaan tullessa reagoin niihin heti ja tein jotain (jos tehtävissä oli..) ja jatkoin matkaa. :)

      Poista
  5. Onnittelut vahvasta suorituksesta! Uskoinkin etukäteen, että tulet selviämään tästä matkasta hienosti. Kroppa ja mieli sulla hyvässä kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna onnitteluista ja luottamuksesta. :)

      Poista
  6. Huisisti onnea noin hienosta juoksusta!! Oot kyllä vahva, niin fyysisesti kuin henkisestikin, ihailen!

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa, onnea ultrajuoksijalle! Mulle ei ainakaan tullut yllätyksenä että juoksusi olisi noinkin helppo, tämä oli selvää jatkumoa aiemmille juoksuillesi joissa olet hymyssä suin, rennon positiivisesti tehnyt todella kovaa tulosta. Sinut nyt vain on luotu juoksemaan pitkiä matkoja, sekä henkisesti että fyysisesti :)

    Minäkään en usko että olet kirjoittanut viimeisen ultrajuoksuraporttisi. Kohti 100+ kilometrin seikkailuja? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit mulla on kyllä huikee tsemppijoukko teissä lukijoissa! Oon häkeltynyt siitä luotosta, joka mua kohtaan on ollut. :)Voisihan olla, että tarina olisi ollut toisenlainen jos olisi nostanut vauhtia, mutta ehkä lopulta parempi että ensimmäinen ultrakoitos oli kuitenkin näin positiivinen.

      Ja kyllähän minä jo ajattelin, ettei tää ultratouhu ehkä ollut mun juttu, kunnes jo hetken päästä puhuin seuraavasta kerrasta. 100 kilometriäkään ei kuulosta enää niin hullulta kuin ennen tätä koitosta! Hurjaa! Nooh, saa nähdä. Tärkeintä, että matka jatkuu tämänkin juoksun jälkeen samalla setillä - ilon kautta. :)

      Poista
    2. Niin ja siis Mika - KIIITOS hurjasti kommentistasi.

      Poista
  8. Huh mikä juoksu! Tiedätkös mä en ole yhtään yllättynyt, että sun raportti ei ollut mikään kärsimysnäytelmä-kertomus. Tuo sun positiivinen asenne on niin huikea, että sä menet hyvällä fiiliksellä maaliin varmaan kisassa kuin kisassa. Tuosta sun asenteesta mä haluaisin oppia! Ja ihan huikeessa kunnossahan sä oot.
    Raporttiasi oli jälkeen ilo lukea. Nuo kisan jälkeiset fiilikset kuulostaa tutulta. Se on varmaan sitä semmoista kusakrapulaa, että alkaa vähättelemään omaa suoritustaan.
    Musta tuntuu, että susta on vielä vaikka mihin. Jään innolla odottamaan sun seuraavia seikkailuja. Oot mun idoli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi moro mikä kommentti, mitähän tähän sanoisi. KIITOS!! <3 Aika huikeeta, jos voi olla esimerkkinä positiivisella esimerkillä. :) Elämä on ihanaa. Juoksu on ihanaa. Nautitaan!

      Poista
  9. Onnittelut upeasta suorituksesta ja kivasta raportista!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut upeasta suorituksesta ja kivasta raportista!

    VastaaPoista
  11. Onnea huikeelle juoksulle. :)

    VastaaPoista
  12. Onnea hienosta juoksusta ja mahtavan positiivisesta raportista. "Onnellinen ei ole se joka saa mitä haluaa vaan se joka haluaa sitä mitä saa." Positiivisuus on elämänasenne ja sinä olet mahtava esimerkki siitä. Kiitos Satu ja onnea taas kerran. Matkasi jatkuu ja täällä seurataan innolla mukana. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Marika kommentista. On kyllä niin kiva kuulla, että voin välittää tätä positiivisuutta ympärilleni bloginkin kautta. Mahtavaa, että olet matkassa mukana. Katsotaan mihin seuraavaksi polut vie :)

      Poista
  13. Upea puristus ja kertomus, onnea Satu!! Hienosti kuvaat tuntemuksiasi elämäsi pisimmällä (toistaiseksi!) juoksulla. Mua liikuttaa myös oikein erityisesti tuo sun pienin fani, joka siellä maalisuorallakin on silmät kirkkaina kannustamassa :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! Kaikkein parasta ja liikuttavinta tosiaan matkalla oli tuo minun ihana siskon tyttö, joka teki tietyistä hetkistä niiin merkityksellisiä ja unohtumattomia. Niin ihana, pieni rakas tädin tsemppari. <3

      Poista
  14. Luin tän tietysti jo aikoja sitten, mutta en muka ehtinyt kommentoimaan... Hieno juoksu!! Tietysti, mitä muutakaan. Oot kovassa kunnossa ja harjoitellut paljon. Hauskaa ja niin tuttua tuo, että kisassa tapahtuu jotain muuta kuin mitä itse odottaa: ajattelit, että jalat ehkä loppuu jossain vaiheessa, mutta heikoin lenkki olikin vatsa. :) On se vaan pitkä matka, mietin sitä monta kertaa sunnuntain pitkällä, joka oli ihan alkulämppä tuohon verrattuna. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raita! On hienoa, että ulkoilu eri muodoissaan on luonut vahvan kestävyyspohjan. Tämä yllätti itsenikin. Nooh, kyllähän näin herkän vatsan omaavana saatoin aavistaa että ongelmia saattaa tulla, mutta täytyy myöntää kyllä, että en ollut riittävän huolella suunnitellut nesteytystä ja energian ottamista matkalle. Siispä seuraavalla kerralla tarkempi huomio siihen. :)

      70+ kilometriä kuulostaa kyllä hurjalta, mutta juoksussa sitä ei ajatellut. Matka vain etenee huomaamatta. :)

      Poista
  15. Hienosti kuvaat fiiliksiä ultran varrelta ja noita samoja fiiliksiä koin itsekin matkalla. Alkumatkasta juostiin pitkät pätkät samassa letkassa. Ohitit mut tieosuudella jossain 40+ km kohdalla kun räpläsin luuria siinä hölkätessäni. Kävelin sut kiinni muutaman kilsan päässä siellä hankalalla kallio-osuudella ja siitä edettiin kimpassa useampi kilsa. Siitä osuudesta jäi mieleeni erityisesti lauseesi:" Juostaan kaikki kohdat mitkä pystytään". Yksin edetessäni olisin varmasti antautunut kävelemään enemmän. Kiitos vetoavusta!!!
    50 km huollon taisin ottaa hiukan nopeemmin? Mun "vaikeimmat" kilometrit olivat välillä 52-60. Takana oli jo reilusti matkaa mutta edessäkin vielä taivallettavaa. Energiat meinasivat käydä vähiin kun oikein mikään ei maistunut. Pakottauduin kuitenkin syömään. Lopulta nämäkään vaikeat kilometrit eivät olleet niin vaikeita kuin mihin mielikuvissani olin varautunut.
    Viimeisen huollon jälkeen homma helpottui kun muitakin juoksijoita alkoi taas näkyä. Pystyin etenemään hölkkäämällä loppuun asti ja voimia oli loppukiriinkin. Maalissa olin parempivoimaisena kuin perusmatkan jälkeen olin. Fiilis oli kanssa hiukan hämmentynyt, tässäkö se oli? Muutaman minuutin ennen sua tulin maaliin.
    Kaveri oli vastassa maalissa ja aika nopeesti lähdettiin ajelee kotiinpäin.
    Ekasta ultrasta jäi huippufiilis. Uskoin, että pystyn matkan taittamaan ja jotenkin haasteet eivät lopulta olleetkaan niin suuria kuin mihin olin varautunut. Jonkinlainen itsensä ylittämisen kokemus jäi ehkä kuitenkin vajaaksi. Pystyisin pääsemään vieläkin pidemmälle....
    Onnittelut Sinulle ultrasta ja kohti uusia (kovempia) haasteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa kun löysit blogiini! Oli todella kiva kuulla sinun kokemuksiasi, jotka olivat osittain siis saman suuntaisia. Sitä todellista itsensä voittamis-kamppailua siis odotellessa. Mennään seuraavan kerran kovempaa, niin taatusti alkaa jo rajat tulla vastaan. ;) Kiitos itsellesi yhteisistä juoksuhetkistä. Viivyin tosiaan hetken pidempään siellä 50 huollossa, jonka jälkeen mulla alkoikin tulemaan ongelmaa mahan kanssa. Näin sun selän kaikkonevan ja harmittelin menettäneeni peesin. Siitä olisi ollut taatusti apua, kun tosiaan jossakin kohdin "antautui" yksin kävelemään,vaikkei ollut edes tarvetta. Sitten piti vaan itselleen muistuttaa, ettei tänne tultu kävelemään. :)

      Onnittelut sinullekin ultrasta ja tsemppiä jatkoon! Nyt kun on testattu, että matka ei tapa, niin seuraavan kerran voi katsoa että millainen vauhti alkaa jo tappaa. :)

      Ps. Kai sait speksit talteen juoksusta, ettei ollut turha reissu? ;)

      Poista
  16. Mie olen jemmaillut tämän postauksen lukua oikeaan hetkeen, nyt se tuli ja luin matkastasi silmät loistaen :) Onnea aivan huikeasta juoksusta <3 Kyllä minäkin tiesin, että selviät juoksusta mennen tullen, olet niin kovassa kunnossa, treenannut määrätietoisesti ja järkevästi. Sinusta voi ottaa kuka tahansa mallia! Joskus kärsimysmatkakin saattaa tulla eteen, nauti silloin siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mukava kuulla, mikä oli se "oikea hetki", jota odottelit :) Kiitos Maija sanoistasi. Olen tyytyväinen siihen, että olen rakentanut maltilla pohjakuntoa kestäväksi, jolle on hyvä alkaa rakentamaan. :) Tsemppiä sinullekin viimeisten viikkojen valmisteluihin Kolille! Mielenkiinnolla seuraan taivaltasi ja kuulen kokemuksiasi :)
      Ja todellakin aion nauttia sitten kun se kärsimysmatka tulee - sitä etsien. ;)

      Poista
  17. 'Oikea hetki' oli se hetki, kun ehdin vihdoin keskittymään tekstiisi ja lukemaan sen yhdeltä istumalta alusta loppuun asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiitos tsempeistä, nyt juoksu kulkee, jospa välittyisin flunssaltakin, niin olen oikein luottavainen :)

      Poista
    2. Haha, tätä ultrapitkää rapsaa ei tosiaan hetkessä luettukaan. ;) Mahtava kuulla, että halusit lukea ajan kanssa ja jätit kommentinkin. Kiitos :) Ja jep, syksyllä jyllää flunssat mutta jospa välttyisit taudeilta, jotta pääsisit kokemaan Vaarojen viehkeyden. :)

      Poista