Juoksumaisemia Havaijilla

Havaijin sää oli ihana, lämpöä riitti hellelukemiin asti, mutta tuuli teki siitä ihanan lempeän. Tuulen ansiosta myös tällainen pohjoisen likkakin pystyi ihan juoksemaankin hellekelissä. Liikkuminen on niin osa elämäntapaa (kuten tässä kirjoittelinkin), että oli varsin luontevaa tsekkailla maisemia myös juoksujalkaa.

Selailin netistä muutamia reittivaihtoehtoja, joista yksi oli Makapuu Point Lighthouse Trail. Reitin lähtöpiste oli lähellä Makapuu Beachia, jonne pääsi kätevästi bussilla Waikikista. Reitti oli kolmisen kilometriä, pääosin asfaltoitu, joten reitti oli helppokulkuinen. Haastetta juoksuun toi 1,5 kilometrin nousu. Toki välillä pysähtelin ihastelemaan lumoavia maisemia ja poikkesin sivupoluille, josta avautui myös henkeä salpaavat maisemat ja jyrkänteetkin. Siinä tuulen tuivertaessa tuoksuttelin meren tuulta ja mietin, että voi mahtavaa miten kiitollinen saakaan tästäkin elämyksestä olla. Tietyissä näköalapaikoilla marraskuun ja toukokuun välisenä aikana olisi mahdollista nähdä myös valaita. Olisipa se ollut upeaa! :) Huipulla tuiversi tuuli niin kovaa, että pelkäsin puhelimenkin lähtevän käsistä, joten sen suuremmat kuvauksetkin jäi väliin, mutta tässä muutamia makupaloja reitiltä ja huipulta. Huipulta näkee myös historiallisen majakan, joka on rakennettu vuonna 1909.





Näkymiä huipulta
Näkymä Makapuu Beachille

Majakka rakennettu vuonna 1909!!




 Lähtöpisteen vierestä pääsi myös laaksoon juoksemaan parin kilometrin reitin pitkin polkuja. Sieltäkin avautui upeat maisemat ja löytyi ihana rauhallinen hiekkaranta, johon istahdin syömään vähän evästä.

Polkujuoksumaisemaa





Ihana ranta


Makapuu Beach ja takana näkyy valloittamani kukkula


Makapuu Beach oli varsin kaunis ranta, mutta ei sovellu uimiseen. Aallot ovat vaarallisen voimakkaita ja virtaus on tunnettavissa rantaveteen astuessa. Ajattelin käyväni uimassa uimassa ko. rannassa, mutta virtauksen voimakkuus oli niin valtava, että kävin vain rantavedessä peseytymässä. On se aaltojen voima vaan käsittämätöntä. Kovin pieneksi tuntee itsensä.

Muutoin ihania juoksuelämyksiä tuli myös koettua. Heräsin yhtenä aamuna varsin varhain, jo ennen viittä, eikä uni tuntunut enää tulevan. Päätinpä siis laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä ihastelemaan auringonnousua. Aamu oli vielä pimeä, ja kerrankin Waikiki oli aivan rauhallinen. Muutamia muitakin lenkkeilijöitä tuli aamunkoitteessa vastaan. Olipa upea kokemus juoksennella tunnin lenkki päivän valjetessa. Kuvat on varsin suttuisia, mutta välittyköön niistä joitakin aikaisen aamun tunnelmia. Aamulenkin päätteeksi menin vaihtamaan vielä uikkarit ylle ja menin puoliksi tunniksi kauhomaan mereen. Nämä on niitä treenaamisen huippuhetkiä ;)











Puolestaan yhtenä päivänä, miehen ollessa töissä, päätin lähteä tutustumaan läheiselle alueelle juoksujalkaa ja etsimään hiljaisia rantoja. Nakkasin salomonin juoksurepun selkään, juomapussi täyteen vettä ja vähän evästä mukaan. Olin katsonut kartasta muutamat lähibiitsit. Siellä sitten taasen juoksennellessa palmupuiden katveessa, tunsi olonsa niin kiitolliseksi. Kymmenen kilometriä juoksentelun jälkeen päätin etsiä joka katveesta löytyvän Mc Donald'sin ja etsimään vähän purtavaa. Hain puuroa ja smoothieta, jotka menin nautiskelemaan meren rantaan. Siinä hetken istuttuani jatkoin matkaa "kotiin", nyt vuorostaan kävellen. Yhteensä lenkkeilin tällä kertaa noin parinkymmenen kilometrin matkan.





Kahala Beach





Diamond Head Beach Park

Tämänkaltaisia juoksulenkkejä tuli juostua Havaijin maisemissa. Yksi lenkki jäi vielä kertomatta, mutta se ansaitsee täysin oman postauksen. Muuta urheilullista aktiviteettia oli uiminen ja surffaus, tai noh, minun kohdallani ehkä enemmänkin surffilaudalla kauhomista ja polvilleen nousua, sekä pari onnistunutta nousua laudan päälle. Ei oo kovin helppoa touhua se.. mutta ihan mahtavaa!! Suppauksen jätin kokeiltavaksi suomen vesiin, koska niiden lautojen vuokraamisesta kiskoivat minusta ylihintaa, enkä nyt mitä tahansa ole valmis maksamaan. Sitäpaitsi surfata ei voi suomessa, joten mieluummin valitsimme surffauksen suppauksen sijaan. ;)



Tämmöisissä juoksumaisemissa kelpasi kyllä nautiskella juoksun huumaa! Mitenkäs suomen kamaralla on juoksut sujuneet? Onko teillä tapana juosta lomareissuillanne? Jaahan omia juoksuelämyksiä kommenttiboxiin. :)

Kommentit

  1. Ihania juoksuelämyksiä. <3 Juoksu sitten vaan on huippu harrastus, kun sen kautta voi kokea niin upeita hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta, ja parasta kun on vielä niin helppoakin. Lenkkarit vaan jalkaan ja menoksi :)

      Poista
  2. Wau, ihania juoksumaisemia! <3 Lomalla on kyllä niin siistiä tutkia paikkoja juosten!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Ja ihana saada vaihtelua juoksumaisemiin. :)

      Poista
  3. Oi, onpas vaan ollut upeat lenkkimaisemat! Ja niin säteilevä, iloinen sinä ❤

    VastaaPoista
  4. Aika makeat maisemat, ei varmasti pöllömpää juoksennella tuolla :) ihana kuin aktiivinen oot ollut lomallakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kylläpä tosiaan kelpasi juoksennella.. ja juu, kyllä lomaan mahtui rötväilypäiviä mutta kyllä lomasta taidan itse enemmän irti saada, kun on liikkeessä:)

      Poista
  5. Aivan upean näköistä, oon kyllä superkateellinen! Olispa ihanaa päästä juoksentelemaan noissa maisemissa joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli ne kyllä upeat maisemat ja mukavaa oli. Suosittelen kyllä kohdetta, josko joskus tulee mahdollisuus lähteä:)

      Poista

Lähetä kommentti