Kuliou'ou Ridge Trail - polkujuoksua Havaijilla

Heheiii pitkästä aikaa! On taasen tovi vierähtänyt siitä, kun viimeksi on ennättänyt koneelle kirjoittelemaan. Mutta nytpä näin sateisena sunnuntaina tuli tähänkin mahdollisuus. Palataan hivenen ajassa taaksepäin ja lennetään maailman toisella puolen Havaijin tunnelmiin. Selailin netistä lukuisia erilaisia trailrunning-vihjeitä, ja yksi niistä oli noin 8 kilometrin mittainen Kuliouou Ridge Trail. Bussilla pääsi lähelle KuliuouRoadia, jonka päätepisteestä lähti merkitty polku kohti huippua. Bussipysäkiltä oli noin pari kilometriä polun alkuun, joten kokonaisuudessaan reitin pituudeksi tuli noin 12 kilometriä. 


Ja veljet, mitkä olikaan maisemat!! 




Polku oli pääosin varsin hyväkulkuista, lukuunottamatta muutamia varsin juurakkoisia kohtia. Maisemat vain komistuivat, kun nousin ylöspäin kohti harjannetta. 



Kyllä oli nimittäin tämä likka taas ihmeissään luonnon monipuolisuudesta ja sen kauneudesta. Aurinko paahtoi, mutta mereltä käyvä vilvoittava tuuli vei pahimman hien mennessään. Hämmästelin luonnon kauneutta ja sisimmästä huokui kiitollisuus tästäkin mahdollisuudesta ihastella ja ihmetellä täällä kaukana kotoa maailman kauneutta.














Voi että olipa tämäkin vain niin käsittämöttämän upea kokemus ja todellakin suosittelen tätä trailia kaikille, jotka Oahun saarella käyvät. On nämä maisemat sen verran muikeat, että todellakin kannattaa käydä tsekkaamassa. 

Rentouttavaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!

Kommentit

  1. Ihana Satu, kun oot ollut hengessä mukana <3! Pallas oli _huikea_ ja raporttia tulee takuulla! Ps. KK 53k, vois toimia täälläkin ens keväänä ;)

    Noi Havaijin polkujuoksumaisemat on ihan älyttömän upeat!! Kyllä kelpas juosta ;) Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee odotan innolla rapsoja! Kuvat näyttää niin mahtavalta! Tahon syksyllä tuonne maisemiin koluamaan:) Mutta jeeejooo, mennään yhdessä Karhunkierrokselle! Ja jos tommonen päälle 50k tuntuu ultramaratoonarista jo liian kevyeltä, niin KK:lta löytyy myös 80K. :P Mutta huippuahuippua, yhdessä hullutuksia kohden:)

      Ja oh Hawaii.. todellakin kelepas!:)

      Poista
  2. Upean näköistä. Me lähdetään lokakuussa Curacaolle ja Aruballe häämatkalle ja nyt kyllä innostuin näiden kuvien myötä niiden saarien juoksumahdollisuuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uijuiii onpa ihanat häämatkakohteet -- (piti ihan googlettaa, missä ovat) ja totta vie sinne vaan juoksureittejä koluamaan! :) Ihana tapa lomailla ja nähdä lumoavia maisemia!

      Poista
  3. Huh, onpahan komeita polkujuoksumaisemia! Aika eksoottisen näköistä näin meikäläisittäin, varmasti oli hieno tallustella näin erilaisessa paikassa verrattuna siihen mihin on tottunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä tosiaan aikamoisen upeat maisemat! Kyllä siinä hämmästeltävää riitti, ja tuolla lenkillä tajusin kuinka maisemien ihailu juosten on parasta lomailua!:)

      Poista

Lähetä kommentti