Miten minä valmistauduin ultralle?

Vuonna 2015 juostessani ensimmäistä polkujuoksukisaani NUTS-Karhunkierroksella katselin ultraajien touhuja mielenkiinnolla ja jonkinlainen kipinä syttyi silloin ultramatkaan. Jotakin kiehtovaa tuossa on. Seurasin vuosien aikana todella mielenkiinnolla muutamien ystävien ultrataivalluksia ja vuoden alussa päätin (lue postaus - 2017 - Ready to Run), että tänä vuonna on myös minun ultrakoitokseni aika. En vain tiennyt, missä ultramatkan juoksisin, yksikseni vaiko jossakin tapahtumassa. Seurasin Tiinan matkantekoa Karhunkierroksen 160km matkalla niin innokkaasti, että tiesin että minunkin pitää päästä kokemaan jonkinlainen ultrataivallus. Eikä aikaakaan, kun Nuuksion ultraan tuli muutamia paikkoja lisää.. Olin nopea ja sain paikan. Ilmoittautumisen jälkeen sitten hetken mietinkin, että mihinhän olen menossa ja mitenhän tähän nyt kesän ajan valmistaudun..
Kolme kuukautta koitokseen. 

Yritin etsiä ultraharjoittelusta tietoa netin syövereistä ja jouduin toteamaan, että ultramatkalle valmistautumisesta on varsin vähän tietoa. Lopulta uskalsin luottaa omaan tekemiseeni ja myös ultraystäväni sanoihin, "alle 100km matka ei juuri poikkea maratonille valmistautumisesta". Pitää toki muistaa, että valmistautuminen on täysin yksilöllistä, eikä ehkä siksi "yhtä ja oikeaa" olekaan. Mutta kirjoitan nyt siitä, miten MINÄ valmistauduin. Korostan, että tämä oli vain minun tapani, en ole saanut ohjeita asiaan perehtyneeltä valmentajalta, mutta näin minä valmistauduin omaa kroppaani kuunnellen. Ja toisekseen, minun tavoitteeni oli päästä maaliin 70 km:n matkalta. Toki valmistautuminen voi olla erilaista siinä tapauksessa, jos on jo kokemusta ultramatkasta (tietää miten kroppa käyttäytyy) ja lähtee tavoittelemaan tiettyä aikaa.

Olen sitä mieltä, ettei ultralle valmistauduta kolmessa kuukaudessa. Peruskestävyyspohjaa kannattaa olla pohjalla, koska sitä ei rakenneta hetkessä. Minä olen harrastanut erilaisia kestävyystouhuja vuodesta 2013. Ultrahaave oli minulla jo vuoden alussa, joten se näkyi valmistautumisessani, vaikken edes tiennyt milloin sen juoksen.


Keskeisimpänä seikkoina pidän itse:
Monipuolinen harjoittelu  
- keskivartalon vahvistaminen =  miltei päivittäin 
- lihaskunnon vahvistaminen  = kuntosali, kotijumppa, ryhmäliikunta
- liikkuvuustreenit
- peruskestävyysharjoittelu = hiihto, lumikenkäily, kävely, patikointi, sauvakävely, rauhallinen juoksu
- vauhtikestävyys = intervallitreeniä, kovia vitosia, kymppi reipasta jne
- "tuplapitkikset" peräkkäisinä päivinä = totutin kroppaa kuormitukseen peräkkäisinä päivinä tehdyillä pitkiksillä: esim. hiihtoa kaksi tuntia, seuraavana päivänä kahden tunnin juoksupitkis, kesällä sauvakävelypitkis + juoksupitkis
Harjoitteluiden lisäksi merkittävintä oli myös lepopäivät ja runsas hiilihydraattipitoinen ruokavalio. Ja ultran lähestyessä oli tärkeää myös mentaalisesti valmistautua ultrakoitokseen. Luottaa siihen, että minä pystyn ja kykenen. 

Tämä vuosi sisälsi..

Luontoelämyksiä - lumikenkäilyä
"Kevyttä" umpihankikävelyä :D

Hiihtohulluutta

Pääsiäisen sata kilometriä laduilla

Luontoretkiä

Patikointia painavahkolla rinkalla Kolilla
Monenlaisia lenkkejä - yksin tai yhdessä
Espanjan polkuja

Liikkuvuustreenailua ja kehonhuoltoa

Retkipäiviä ystävien kanssa

Juoksun riemua
Rinkkapatikkaa, yön yli reissuja

Huippuhetkiä tuntureiden ja vuorien lumossa

Virvoittavia vesiä
Kaikki nämä hetket ovat valmistaneet minua ultrakoitokseen. Tänä vuonna, ennen ultramaratonia Hiihdin 245 km. Juoksin 778 kilometriä. Pisin juoksulenkki oli (vain;)) 26 kilometrin pituinen (4h 30min) polkujuoksupitkis.  Tein lihaskuntoharjoittelua ainakin kerran viikossa, corea miltei päivittäin. Lenkkeilin sauvakävellen tai ilman sauvoja. Vietin lukuisia tunteja luonnon lumossa patikoiden. Pidin 57 lepopäivää. 
Olen todella iloinen siitä, etten ole koko vuonna kärsinyt minkäänlaisista rasitusvammoista. Nilkka on pariin otteeseen muljahtanut lievästi, mutta ei ole aiheuttanut pidempää telakkaa. Maaliskuussa olin kertaalleen flunssassa. Liikuntapäiväkirjassa on muutamassa kohdassa maininta jumeista, jotka on helpottaneet parissa päivässä liikkuvuustreenillä ja levolla. Joten voin olla erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen. Koen, että tänä vuonna olen rakentanut yhä paremman kestävyyspohjan ja saanut myös nopeuttakin, joten tälle pohjalle on entistä parempi alkaa rakentamaan. 

Erityisen onnellinen olen siitä, että nämä kaikki hetket ovat olleet täynnä liikkumisen riemua ja teen asioita ilon kautta. En suorittaakseni vaan kokeakseni elämyksiä.

Luonnossa liikkuminen on vaan niin upeaa, ja joskus polku vie sellaisiin paikkoihin, että sydän suorastaan pakahtuu. 



Kun liikkumisesta tulee elämäntapa, ei tarvitse houkutella itseään lenkille. Luonnossa liikkuminen virkistää ja voimistaa. Tavoitteellisuus liikkumisessa ei ole ollut minulle syy harrastaa. Mutta toki tässä kestävyyden ja nopeudenkin kasvaessa alkaa kiehtomaan ajatus niistä omien rajojen etsimisestä. Saa nähdä, millaisia tavoitteita sitä itselleen asettaa. 

Tärkeimpänä kuitenkin edelleen pidän, ja siihen sinuakin kannustan.
Tee sitä mistä nautit. Nauti siitä, mitä teet. 

Liikkumisen riemua syyspäiviisi!

Kommentit

  1. Tosi mielenkiintoista luettavaa! 😊Hyvältä ja ihanan monipuoliselta vaikutti sun ultravalmistautuminen! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit postauksesta. Monen lajin ystävänä monipuolisuus tulee luonnostaan :)

      Poista
  2. Hyvä lista ja samoja asioita minäkin painotan :) Mulla kesällä eniten työmatkapyöräilyä, suunnistusta ja sählyä sekä toki sitä lenkkeilyäkin :) Mulla monipuolisuus pitää liikunnan ilon yllä, jonka mä pidän myös tärkeimpänä kohti mitä tahansa tavoitetta ;)

    Iskutukseen tottuminen vois olla tärkeää katu-ultralla mutta ei onneksi pehmeillä poluilla niinkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkumisen ilo ja innostus on kyllä tärkeää. Tärkeintä, että tekee sitä mitä tykkää. :)

      Ja joo, mietin myös tätä kirjoittaessani, että asfaltilla juostessa olisi ehdottoman tärkeää myös juosta määrää jotta jalat tottuu.

      Liikkumisen iloa syksyysi Hanna <3

      Poista
  3. Niin samaa mieltä tuosta lopusta: liikunta antaa niin paljon enemmän kuin ottaa, että lenkille lähtö ei ole velvoite tai pakko. Tavoitteellisuus ja elämäntapahikoilu menee ihan nätisti käsi kädessäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämäntapahikoilu - mahtava kuvaus, sitä se juuri on. Liikkuminen voimistaa niin mieltä kuin kroppaa, joten eipä sitä ilman osaisi ollakaan. Tavoitteetkin tuovat oman lisänsä, ja voi tuoda uutta sisältöä ja intoa peruslenkeillekin. :)
      Odotan muuten jo innolla sun tarinoita vaaroilta! Tsemppiä viimeistelyyn!

      Poista
  4. Aloittelevana ultraajana ja ultrajuoksijan koutsina sanoisin että tämä oli erinomaisen kattava paketti jokaiselle joka painii sen kanssa miten lähteä ultraamaan. Monipuolisesti ja ilon kautta - siinä on onnistumisen avaimet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava kuulla myös koutsilta, että olen rakentanut tämän pelini oikeista palasista! :)Btw, siis koutsaat jotain ultraajaa? Mielenkiintoista. Kirjoitahan siitä joskus blogiin lisää.. Vai liekö on salaiset valmennusmetodit. :)

      Poista
  5. Kuulostaa tosi hyvältä tuo sun valmistautuminen ja tuloksetkin puhuu puolestaan :) Olen tässä nyt viime vuodet seurannut ultraajan treenailuja, kun mies pyrkii noille +100k matkoille ja päässyt aika hyvin kärryille, mitä nuo ultrat vaatii. Juurikin tuo monipuolinen harjoittelu on mielestäni tosi tärkeää ja se kunnollisen pohjakunnon rakentaminen on kaiken perusta. Itse olen kärsinyt paljolti juurikin tuosta, että en ole missään kohtaa päässyt rakentamaan pohjakuntoa kunnolla, mikä on johtanut sellaiseen oravanpyörään, että kroppa hajoilee ja sitten joudun aloittamaan pohjatyöt aina vähän niinkuin alusta uudelleen. Ultrajuoksu ei ole kärsimättömän ihmisen hommaa :D Vaikken itse ole vielä noille kunnon ultramatkoille päässyt, enkä ole ihan varma pääsenkö edes ikinä, niin kyllähän ajatus tuollaisesta kunnon haasteesta aika ajoin kutkuttelee. Olen kuitenkin yrittänyt pitää omissa liikkumisissa ohjenuorana sen, että homma pitää olla nautinnollista myös ilman saavutuksia. Eli liikunnasta pitää saada nautintoa ihan niillä tavislenkeillä eikä vasta siellä maaliviivalla, kun joku omma on viety läpi onnistuneesti ja suoritettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtava kuulla, että olen kirjoittanut myös sinun mielestä niitä "oikeita asioita" :) On varmaan aivan totta, että moni lähtee ultrille ehkä hitusen liian aikaisin, tekemättä sitä perus pohjatyötä huolella, joka vaatii kuitenkin pitkäjänteistä työtä. Itsekin ajattelen, että tämä minun matkani on vasta alussa ja nyt on testattu, että kestävyyttä löytyy. Näiden kokemuksien pohjalta voi alkaa sitten entistä paremmin rakentamaan, mikäli mielii vielä pidemmille matkoille. Tärkeintä kuitenkin on juurikin tuo liikunnan ilo, jota myös sinulle toivon. Ja lopulta nämä "saavutukset" ovat kuitenkin vain pieni osa sitä liikunnan riemua, ja voi olla osaltaan jopa pettymyksiäkin. Kaikkein tärkeintä on siis se, että se oma perustekeminen on mielekästä ja tuo niitä ihania endorfiinihuuruisia tunnelmia, aivan arkisen viikon keskellä. :) Ihanaa lokakuuta ja kärsivällisyyttä pohjatyön tekemiseen, monella tavalla liikkumalla. <3

      Poista

Lähetä kommentti